nyt tällä blogilla. Tuntuu, ettei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Toisaalta elämässäni tapahtuu juuri nyt paljon, erityisesti harrastusten tiimoilta; näytelmä- ja lauluharjoitukset ovat kuumimmillaan. Niille asioille pitää nyt antaa aikaa. Enpä osaa sanoa kestääkö tauko muutaman viikon vai ehkäpä muutaman kuukauden...katsotaan nyt. Käyn toki lukemassa seuraamiani blogeja ja ehkäpä kommentoimassakin, mutta oman blogini annan olla lepotilassa.

Toivon, että palattuani joku vielä muistaa käydä täälläkin kurkkimassa, lukemassa ja myös kommentoimassa!

Onkohan semmoisia olemassa? Tämä ajatus tuli mieleeni tässä jokin aika sitten, kun olin lukenut jonkin aikaa muutamaakin blogia, joissa ihmisillä tuntuu olevan kaikki vallan hienosti: erinomainen mies/vaimo, lapset, lapsenlapset, koti, ystävyyssuhteet, sukulaissuhteet, työ, työkaverit, harrastukset jne. jne. Ei niin mitään valittamisen aihetta. Kaikki menee aina hienosti, ns. huonoja päiviä ei ole milloinkaan. Hyvähän se on, kai. Vai osaako ihminen nauttia hyvistä hetkistään, ellei välillä mene vähän huonommin? Ellei milloinkaan ole edes vähän esim. rahapulaa? En minä vaan tiedä, itsellä elämä kun tuppaa menemään todellakin vuoristorataa. Lisäksi tuntuu kummalliselta, ettei koskaan tule riitaa kotona, työpaikalla, ystävien kanssa. Kyllä minulla vaan tulee. Noh, kotona ei ole ketään kenen kanssa tapella, ei sen puoleen työpaikkaakaan. Kyllä niitä tappelukavereita silti tuntuu riittävän ;). Enkä nyt tarkoita mitään turpaan mätkimistä, ihan normaalia erimielisyyttä vaan, semmoista jota pitää tarpeen tullen, puolin ja toisin, pyytää anteeksi. Näillä kuvaamillani henkilöillä semmoistakaan ei tapahdu.

Toki jokainen voi ja saa kirjoittaa mistä haluaa, niin minäkin teen. Eihän niitä kirjoituksia ole pakko lukea. Minäkin lopetin näiden muutaman blogin lukemisen jonkusen viikon jälkeen, kun tuntui, että semmoinen elämä ei ole totta. Tietty satujakin voi kirjoittaa, mutta kun ne kirjoitukset ovat olevinaan todellisesta elämästä, eivätkä sitä minun mielestäni ole.  Minä seuraan mieluummin ihan oikeasta elämästä kertovia kirjoituksia, joissa ihmisille tapahtuu inhimillisiä asioita. Elämän vastoinkäymisetkin kuuluvat minusta niihin. Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni.

Juu tääl paistaa aurinko. Ja lumetki jokka satoi tos pari päivää sit on melkeen sulannu. Mää kyl kaaruin kauppareissul toissapäivän niin et on vasen perspualikas ja jalka melkosen kipiä. Mut mitäs siit. Paraneehan nee kunnei menny luita poikki.

Mää vunteerain tos juur ruakaa laittaissain et kuinka mää mahran selkii kesän näytelmäst. Ku siäl tarttee vissiin juastakki jonkun verran. Pääasias mul kyl on laulurooli, mut se meitin näyttämö on semmonen perkeleellinen etten sanois kivikkoine ja muutenki epätasaine. Kaunis paikka kylläki. Kannattaa tulla kattomaan. Kyl mää siäl varmaan kumminki pärjään. Meitin Oopperalaulaja ohjaa sen ja se tiätää mun tairot. (ja taitamattomuuret).
Se laurooli on kyl mul mialuine. Meitil on maanantakina ensmäinnen kokoontumine.

Mää tein paistinpernoi ja kalaa. Kyl oli hyvää.

Hyvää pääsiäisenjatkoo vaan teitil kaikil!

Mää olin hammaslääkäris. Mää luulin et mul oli joku piäni vika tual yläoikeel  mut se hammaslääkäri sanoiki et siäl on aika suuri reikä viisaurenhampaas.


Emmää tiänny et mul mitään viisaurehampait enään siäl okka. Mut sit se lääkäri sanoi et otetaaks se pois. Mitäs mää sihen muuta ku et anna mennä vaa. Mää olin pelkänny koko aamupäivän et mitä se mul tekee; mää ku pelkään hammaslääkärii niin jumalattomast. No sehän puurutti sen tiätyst ja voitteks kuvitella: sen puurutuksen jälkeen meni noin kymmenen sekunttii ku se hammas oli sen lääkärin käres! Mää olin ihan äimän käkenä. Ei sattunnu yhtään.

Se lääkäri antoi mul jo etukäteen särkylääkkeen ja penissilliinitapletin  ku se tiätyst tiäsi et se rupee särkemään jälkikäteen. Paitti ettei rupennukka. Sit se lääkäri kysyi mult et haluuks nährä ton poistetun hampaan. Mää en halunnu. Ols ollu varmaan kauhia näkemys. Semmotteen tupon se telläi mun poskeesain eikä mun sitä tarttennu pitää ku vaan pari tuntii. Ja ny mää olen niinku ei mun suussain ols mitään ikinä tehtykkä

. Mää uskalsin syäräkki jo vähä, ihan vaan tommost liämiruakaa, ku emmää uskaltannu mitään oikeen purra.  Mut kyl mää olen tyytyväinen sihen hammaslääkäriin. Se käsittää et tämmöttet ihmiset ku mää esimerkiks pelkää hammaslääkärii ihan kauhiast. Vaihka mää tiärän ettei sinne kukaan kuale, ni sittenki se on kauhia paikka tämmöttil jotka pelkää. Ja mää tiärän etten ol ainova. Meittii on monta. Mut onneks määki olen semmonen etten pelkä niin paljo et jäisin menemäti kokonaan hammaslääkäriin. Meinaan niitäki on paljo. Mut kyl mää ny olen tyytyväine. Suuta ei särje ja mää menen juur koht maate. Yätä vaan teitil.

Mää olin muuttohommis. Kaks päivää. Oli melkoisen mahtavii päivii. Mei kannettiin tavaroi ja tellättiin niit ihan mihkä vaan. Susanna saa varmaan soitella meitil seuraavien viikkojen aikan et missäs on se ja se ja varsinkin 11-vuatiaan tyttäres vehkei. Mut mei tehtiin mitä osattiin. Meirän Vähäpoikakin oli siäl, eikä ihan piänes tehtäväs ollukka. Kantoi kaikenmailman vehkei sisään ja sit viäl telläivät yhren muun miähen kans Susannan sänkyn kasaan. Ja MiniäKakkonen, se siivoi koko vanhan huushollin yhren Susannan ystävän kans ihan täyrellisest.

Mää vaan olin ihan pletku koko homman jälkee. Oli hianoo päästä kylpyammeesee ja sen päälle maate. Kyl maar mää olen aika vanha jo tekemään tommosii hommii. Mut tehtävähän nee o. Sillonku kohral osuu. Mää en jaksa kirjottaa enempää, mää jatkan ku mul on semmonen parempi viilinki. Jos mul joskus o. Taihka onhan se ku mää saan tarpeeks nukuttuu.

Minulla on uusi pölynimuri. Ostin sen eilen. Nythän on niin, etten ole kovinkaan kummoinen siivooja, siis en turhan usein siivoskele; sitten vaan kun oikeesti on ihan pakko eli en siedä oloa kotonani siivoamatta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että keskimäärin puolentoista viikon välein siivoan ihan kunnolla. Kunnolla siivoaminen tarkoittaa mulla sitä, että silloin pyyhin pölyt, imuroin ja pesen lattiat. (enkä suinkaan aina vie mattoja ulos vaan pesen lattiat "mattojen välistä"). Tämä esipuhe tarkoittaa nyt sitä, että kun sain sen uuden pölynimurin, innostuin niin kovasti imuroinnista, että oikein ketutti tämä asuntoni pienuus. Olisi ollut mukava imuroida vähän enemmänkin. Oonkohan mä nyt mennyt lopullisesti sekaisin? Onneksi en näyttänyt hulluuttani esim. naapureille menemällä soittamaan ovikelloa ja kyselemään että anteeksi, mutta saiskos teillä imuroida...? Tässä sen näkee mitä hyvät työvälineet saavat aikaan. Tänään vien vanhan imurini kaatopaikalle siskoni autolla. Joo, ja tiedoksi vaan, se vanha imuri on pakko viedä kaatikselle, kun siihen ei saa enää pusseja. Eikä siinä imutehoakaan ollut enää kuin rikkaimurin verran... Tämä uusi imuri sensijaan; voi jestas kun täytyi laittaa imuteho suorastaan pienelle, kun se tuntui imevän kaiken mahdollisen noin metrin säteellä sisuksiinsa.

No joo, ensi viikonloppuna saan toteuttaa siivousintoani toden teolla, kun menen muuttohommiin. Siskoni tytär perheineen muuttaa, ja lähdemme siskoni kanssa paikalle jo perjantaiaamuna. Lauantai-iltana sitten kotiudun, luulenpa että melko väsyneenä. Mutta auttaa pitää; ittekin olen saanut aina muuttoapua, ja muutakin apua, joten mielelläni menen kun vielä jalka nousee.

Toivoa sopii, että tämä siivousinto jatkuisi; kohtahan pitäisi pestä ikkunat, koko parveke, ja ne parvekelasit...huoh jo nyt!

Haa, meidän talon paperinkeräyslaatikko on tyhjennetty! Ei varmaankaan mikään suuri uutinen monillekaan, mutta meidän talon asukkaille kyllä. Sitä on odotettu, siitä on informeerattu isännöitsijälle monet monituiset kerrat, kuten olen täällä aiemminkin kirjoittanut. Ja minä bongasin koko jutun ekana! Siitä paikasta lähdin viemään joka ainoan paperinkeräykseen  kuuluvan härpäkkeen omalle lootalleen. Ja niin tekee varmasti jokainen muukin asukas tässä talossa, kunhan huomaavat. Ja kierre on valmis...huoh... Mutta nyt hyvä olo kun olen saanut paperitavaran sille kuuluvalle paikalle, enkä tavalliseen roskikseen, kuten alakerran ilmoitustaululla olevalla ilmoituksella kehoitettiin tekemään. Minun omatuntoni ei anna viedä lehtiä tavalliseen roskikseen, ja nyt olen iloinen kun jaksoin odottaa.

Sen roudauskeikan jälkeen tein yli tunnin lenkin, kiitän siitä itseäni. Niin ihan vaan sen takia kun olen ollut niin saamaton viime aikoina, ja nyt sain sitten toimitettua samalla yhden tärkeän asian. Kävin ostamassa dvd-levyjä, tyhjiä. Kas kun meillä täällä on nyt kirjastossa semmoinen uusi palvelu, jossa saa vanhoja VHS-kasetteja tallentaa dvd:lle. En vielä tiedä tarkemmin miten homma toimii, mutta aion huomenna ottaa selvää menemällä kirjastoon kyselemään (kuinkas muutoinkaan?). Mulla kun on hyvin tärkeitä VHS-kasetteja meidän Näyttämön näytelmistä, monista tärkeistä kulttuuria ja historiaa käsittelevistä näytelmistä. Minä itte monissa mukana, että senkin takia tärkeetä. Että ne jälkipolvet, etunenässä Rauha ja Lahja, ne joskus näkisivät.

Sitten tuli Vähäpoika käymään. Tuli kattelemaan ja hakemaan valokuvia lapsuudestaan, nuoruudestaan (nuorihan se vieläkin on) ja turisemaan muuten vaan äitin kanssa. Mukavaa.

Ja sit tein Hankintoja eli Ostoksia. Kuten Partapappakin aina blogistaniassa mainostaa, kierrätys kunniaan!!! Meillä on täällä aivan mainio nettikierrätyssivusto (olipas tyhmä nimitys, mut en nyt keksi parempaa). Joka tapauksessa, ostin tänään sieltä itselleni sänkyyni päiväpeiton ja aivan superihanan yöpöydän! Sen takia superihana, että siinä on korkeutta, joten saan sinnekin upotettua kirjoja, joita huushollini pursuaa!

Kaiken kaikkiaan kiva päivä!
Partapappaa lainatakseni, etten sanoisi hieman muokkaakseni: Hyvää päivänjatkoo sullekkin sinne!
(sori Partapappa jos lainasin sua liikaa..:D )

niin silloin kannattaa olla kirjoittamatta. Mulla taitaa olla kevätväsymys. Se oikeesti tulee mulle joka kevät. Semmonen "emmääjaksamitäänedeskirjottaasaatitehdä -olo". Kävin tänään apteekissa ostamassa monivitamiinipurkin. Jos vaikka sais siitä jonkinlaisen piristysruiskeen. Itse asiassa olen sen tehnyt joka kevät. Siis sen ostoksen apteekissa. Ja onhan se tehonnut tai sitten kuvittelen vaan.

Sainhan toisenkin piristyksen tänään. Rauha (toinen kaksostyttösistä; en heidän nimiään ole tainnutkaan kertoa; toinen on Lahja), oli lähettänyt minulle kirjeen. Tyttöset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan 5-vuotiaina (Esikko ja ÄitiÄiti korjatkaa jos muistan väärin), ja siitä saakka olemme olleet kirjeenvaihdossa. Se on suurenmoista kirjeenvaihtoa. Saan kuulla olevani "ihana mummu", "hyvä ystävä" jne. Voi, parhaita kirjeenvaihtokavereita ikinä!

Sitäpaitsi olin ystäväni luona kahvilla tuossa illansuussa. Lailalla oli kotonaan tyttärensä ja tämän puolitoistavuotias tytär. Voi jessus mitä menoa! Jälleen kerran olen kiitollinen, ettei tämän ikäinen ihminen voi saada omia lapsia!  Mutta kyllä se pikkutyttö on ihana; sen pari tuntia jaksoi ihan hyvin, sitäpaitsi oli ihanaa katsella sen tyttösen temppuja ja sitä ihanaa suloista nassuaEnkä minä sitäpaitsi joutunut ollenkaan hoitamaan tyttöä, mitäs tässä valittamaan, enkä valitakaan. Oli vaan ihana nähdä tuommoinen pikkuinen ja saada "kommunikoida" hänen kanssaan (lue:tämä tyttö sanoi/antoi ymmärtää:minä itte puen, minä itte teen KAIKEN).Hän haluaa tehdä tehdä ihan kaiken itse!!! (kuten ehkä kutakuinkin kaikki tuon ikäiset).

Jaa ettei mulla ollut mitään kirjoitettavaa. No ei oikeestaan, paitsi nuo jutut pikkuihmisistä. Mutta nehän ovatkin tärkeimpiä.

Nyt mää en enää jaksa mitään. Mitään muuta kuin käydä suihkussa ja ottaa kirjan käteeni ja alkaa nukkuilemaan... ehkä ne vitamiinipillerit tekee tehtävänsä jonkin ajan kuluttua ja saan aikaiseksi jotakin...jotakin...;D

Joopa joo. Kaksoset Esikon eli isänsä kanssa olivat kylässä tänään. He tulivatkin vähän yllättäen, eli eilen illalla vasta asiasta sovittiin. Me kun yleensä sovitaan vierailuista hyvissä ajoin, vaikka etäisyyttä ei pitkästi olekaan, talvikelillä ajavat tänne noin kolmessa vartissa. MiniäYkkösen työ vaan on semmoinen, että hän joutuu olemaan työssä useinkin viikonloppuisin; aamu- ,ilta-, yövuoroissa, eikä niitä vuoroja ollenkaan aina voi järjestää niin, että vapaita olisi silloin kun tyttöset ovat heillä. Nyt siis MiniäYkkönen oli töissä ja muulle perheelle piti järkätä ohjelmaa, ja mikäs sen mukavampaa minulle, kuin tulla Mummulaan!
Oikein kivaa meillä olikin. Jengi tuli aamupalan jälkeen ja minä sitten tekaisin lounaan: perunamuusia ja jauhelihakastiketta, varma tapaus noin niinkuin maistuvuuden kannalta. Jälkkäriksi söimme isot jätskit. Tämä on aina vähän semmoista säätämistä, kun sillä toisella tyttösellä on diabetes. Hyvinhän se sujui, tottakai, kun isäkin oli mukana. Minä itte jännitin ihan hulluna silloin pari viikkoa sitten, kun piti ihan yksin hoidella se insuliinimatematiikka, vaikka siitäkin selvisin kunnialla. Oho, meni vähän ohi aiheen;)

On se metkaa kun tommoset 7-vuotiaat osaavat opettaa isoäidilleen aina uusia asioita. Tai siis tottakai osaavat, mutta olen oikeesti luullut, että osaan esim. käyttää kännykkää paremmin kuin nuo tyttöset. Vaan enpä. Taas tuli uusia neuvoja esim. kännykkäkameran käytöstä, miten siirretään uusi kuva taustakuvaksi ym. Huoh, oonko mä jo ihan vähän vanha?

Voi että, mulla on jo nyt niitä niiiiiiin ikävä!

Tämä haaste tuli Outsalta. Sanon heti alkuun, etten haasta ketään edelleen, koska tämä haaste on kiertänyt melkos paljon ainakin mun seuraamissani blogeissa; tokikin sen voi napata kuka vaan haluaa. Ehkäpä Vilukissi, ViliMarika ja Kataris voisivat ottaa haasteen vastaan;D

Tässä siis minun mielihyvää tuottavat asiani:

1. Musiikki. Oikeastaan minkälainen tahansa. Ilman musiikkia en varmaankaan pärjäisi.

2. Kirjat. "Nukutan" itseni joka ilta kirjan avulla. Se on minun unilääkkeeni. On ihana tunne kun alkaa nukuttaa niin että pitää vain nakata kirja sivuun, samoin silmälasit ja sammuttaa lukuvalo ja antaa unen tulla...

3. Lapsenlapset. Tämä on varmaankin kliseistä, mutta he ovat vain niin suloiset kaksi pientä söpökasvoa, joiden katsomiseen en ikinä väsy. Enkä heidän kanssaan käytyihin keskusteluihin.

4. Lapset. Olen niin onnellinen, kun olen omalta osaltani pystynyt kasvattamaan heidät kunnollisiksi, vastuuntuntoisiksi, lämpimiksi ja muista välittäviksi ihmisiksi, vaikka joskus heidän murrosiässään se kaikki tuntuikin utopistiselta. Vaikka oikeasti minulla ei ole milloinkaan ollut oikeita vaikeuksia heidän kanssaan, varsinkin jos vertaan muita vanhempia ja heidän lapsiaan. Olen oikeasti ylpeä kahdesta ihanasta pojastani. He tuottavat minulle päivittäin suurta mielihyvää.

5. Terveyteni. Minulla on ollut vakava sairaus, josta olen toipunut täydellisesti. Minulla on kaikenmoista pikku kremppaa, muttei mitään vakavaa. Muistan olla siitä joka päivä kiitollinen.

6. Itsenäisyyteni. Se on minulle äärimmäisen tärkeää rankan menneisyyteni takia.

7. Vapaaehtoinen yksinäisyyteni. Seuraahan aina saa, jos haluaa. Tällä tarkoitan "miesseuraa". Minä en sitä halua, johtuen "kohdasta 6". Yksinäisyys ei siis missään tapauksessa ole aina negatiivinen asia.

8. Ystäväni. Viittaan edelliseen vastaukseen; olen yksin, vaan en yksinäinen. Minulla on paljon hyviä ystäviä.

9. Ruoka. Olen armoton kulinaristi. Onnekseni minulla ei ole paino-ongelmia.

10.Siskoni. Tätä ei aina uskoisi, jos kuulisi meidän puhelintappelumme;)) Hän on kuitenkin minulle rakas ihminen, joka on ollut minulle myös "äidinkorvike" äitimme kuoltua minun ollessani 6-vuotias.

Oishan noita ollut enemmänkin. Minä olen kai aika onnellinen ihminen.